Monikanavaista viestintää journalistisella ammattitaidolla

Case: Fennovoima

Fennovoiman viestintäpäällikkö Tiina Rytkyn mukaan laadukkaiden julkaisujen tuottaminen vaatii niiden tekemiseen keskittymistä. Siksi hän halusi yhteistyökumppaniksi journalismin ammattilaiset.

Energiayhtiö Fennovoima Oy aikoo rakentaa uuden ydinvoimalan Pyhäjoelle Pohjois-Pohjanmaalle. Yritys arvioi saavansa valtioneuvostolta ydinvoimalaitoksen rakentamisluvan vuonna 2019. Valmistelevat rakennustyöt ovat jo käynnissä.

Fennovoimalle on tärkeä kertoa Hanhikivi 1 -hankkeen etenemisestä alueen asukkaille. Viestintäpäällikkö Tiina Rytky kertoo, että Fennovoima käy jatkuvaa vuoropuhelua paikallisten asukkaiden kanssa.

– Hyvät välit pyhäjokisiin ovat meille ensiarvoisen tärkeät. Voimme toimia siellä vain kun meihin luotetaan ja olemme tervetulleita.

Paperilehtenä ilmestyvä Fennonen jaetaan alueen kotitalouksiin kahdesti vuodessa. Sittemmin Rytky perusti paperilehden rinnalle verkkolehden. Fennonen.fi tavoittaa paperilehteä laajemman lukijakunnan.

Verkkolehti, jota luetaan

Verkkolehden tekeminen ja kehittäminen omin voimin oli työlästä ja vei paljon aikaa. Saadakseen mahdollisimman laadukkaan lehden viestintäpäällikkö päätti ulkoistaa sen tekemisen.

–  Toimialamme on vaikea. Halusimme yhteistyökumppanin, joka hallitsee sisällön tuottamisen b- to-b -sektorille. Halusin Fennonen.fi digijulkaisusta entistä laadukkaamman ja paremman lehden, jota luetaan. Siksi valitsin tekijöiksi journalismin ammattilaiset, jotka ovat erikoistuneet nimenomaan lehden tekemiseen.

– Arvostan Fokus Media Sisun journalistista otetta. Haluan niin digi- kuin paperilehteenkin juttuja, joissa kerrotaan myös asioista ja ilmiöistä ydinvoimalahankkeen ympäriltä, ei pelkästään Fennovoimasta. Tarvitsemme ammattilaisia kiinnostavien juttujen tekemiseen esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, energiapolitiikasta ja Pohjois-Pohjanmaan yrittäjistä.

Paperilehti jaetaan Oulusta Kokkolaan

Fennovoiman lehtiä tehdään digi edellä. Fennonen.fissä julkaistaan uusia juttuja kuusi kertaa vuodessa. Se ja uutiskirje ilmestyvät sekä suomeksi että englanniksi.

Fennonen jaetaan kotitalousiin Oulusta Kokkolaan jokaiseen talouteen. Laaja, heterogeeninen kohderyhmä ja maantieteellisesti rajattu jakelualue vaikuttavat siihen, millaisia juttuja paperilehteen laitetaan.

Fokus Media Sisu uudisti paperilehti Fennosen konseptin. Ulkoasu ja sisällön rakenne muuttuivat ja uudistustyö jatkuu edelleen. Myös digilehti uudistettiin.

Uutiskirje asiakkaille

Fokus Media Sisu tuottaa suurimman osan lehtien sisällöstä. Se kokoaa myös uutiskirjeen digilehden jutuista ja lähettää sen asiakkaille.

– Fokus Media hallitsee myös someviestinnän. Monikanavaisessa viestinnässä ammattitaitoinen yhteistyökumppani on todella iso apu, kertoo Tiina Rytky.

Hän on tyytyväinen niin uudistuksiin kuin yhteistyöhönkin Fokus Media Sisun kanssa.


Kuva: Toni Pallari

Tiina Rytky

Haastattelimme juttuun Fennovoiman viestintäpäällikkö Tiina Rytkyä. Teemme yhteistyössä Fennonen-printtilehteä sekä fennonen.fi-digilehteä uutiskirjeineen.