Fokus Median toimitusjohtaja vaihtuu

Uusi toimitusjohtaja vie Fokus Median seuraavaan vaiheeseen.

Fokus Media Finland Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.11.2019 alkaen KTM Mikko Saastamoinen. Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja ja pääomistaja Tapani Pitzen siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi.

”Fokus Media on kasvanut keskikokoiseksi aikakauslehtikustantajaksi nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Yhtiö siirtyy nyt uuteen vaiheeseen, tavoitteena kasvun jatkaminen ja taloudellisen tilanteen vakauttaminen. Vetovastuu siirtäminen nyt on loogista. Mikko on tähän erinomainen valinta”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Tapani Pitzen.

Saastamoinen uskoo tilattavien erikoisaikakauslehtien menestyvän myös jatkossa. ”Laadukkaasti tuotettu sisältö kiinnostaa lukijoita ja Fokus Medialla on loistavia lehtiä, joista useimmat ovat markkinajohtajia omassa kohderyhmässään. Aikakauslehti on odotettu kumppani arkea ilostuttamaan”, sanoo Saastamoinen.

Myös Fokus Median asiakasviestinnän ja sisältömarkkinoinnin palveluita tuottavassa liiketoimintayksikössä Saastamoinen näkee paljon kasvumahdollisuuksia. ”Yritysten viestintätarpeet lisääntyvät ja monipuolistuvat edelleen. Fokus Media tarjoaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä palveluja yritysten erilaisiin viestintätarpeisiin ja sisällöntuotantoon, Saastamoinen toteaa.

Mikko Saastamoinen (45) on työskennellyt median ja viestinnän parissa lähes 20 vuotta erilaisissa esimies- ja johtotehtävissä. Viimeksi hän on toiminut Docu Nordiciin kuuluvan RPT Docu Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä. RPT Docu kustantaa ja julkaisee rakentamisen ammattilehtiä.

Hän on aikaisemmin työskennellyt myös Alma Mediassa, Eniro Finlandissa sekä Saunalahti Oyj:ssä.

Fokus Media on suomalainen mediayhtiö, joka julkaisee tällä hetkellä 12 tilattavaa aikakauslehteä ja tuottaa asiakasviestinnän ja sisältömarkkinoinnin palveluja suomalaisille yrityksille. Yhtiön liikevaihto oli 2018 15,2 miljoonaa euroa ja työntekijöitä on 70 henkeä.

Lisätietoja:

Tapani Pitzen, puh. 050 3874044

Mikko Saastamoinen, puh. 0400 934056