Toimittajan suosittelemat lakanat

Vieraskynä: Laura Palotie

Podcastit ovat pieni, mutta kasvava sisältömuoto. Niihin liittyy myös toimittajien ääneen lukemia viestejä sponsoreilta. Kiinnostava ilmiö vaikuttaa tulleen alalle jäädäkseen.

Noin vuosi sitten muutin Pohjois-Kaliforniaan, joka on muun hyvän ohessa tunnettu mojovista liikenneruuhkistaan. Tätä nykyä vietän siis autossani lähes kaksi tuntia päivässä. Jarruvaloja ja moottoritien muhkuraista asfalttia tuijottaessani podcasteista on tullut jokapäiväinen ja tervetullut matkaseuralaiseni. Kuuntelen National Public Radion ja Slate-lehden tarjontaa sekä pienempien tekijöiden kulttuuriaiheisia keskusteluohjelmia. Pitkinä, kiireisinä työpäivinäni uutisten lukeminen jää usein vähiin, mutta puhutun sanan ansiosta autostereoni pitää minut kärryillä pinnalla olevista keskustelunaiheista.

Podcast -jaksojen alussa ja aiheesta toiseen siirtyessä juontava toimittaja pitää lyhyen mainostauon. Siinä hän tuo esille kyseisen jakson sponsorin: hän saattaa kertoa kokeilleensa esimerkiksi pehmeää Casper -patjaa tai Smith and Noblen verhoja. Sponsoritulot ovat tällä nuorella media-kanavalla elintärkeitä, ja juontajan lukeneina lyhyistä mainoksista tulee luonteva osa kuuntelukokemusta. Tämä esitystapa eroaa merkittävästi televisiomainoksista, joiden rytmi ja visuaalinen ilme säpsäyttävät katsojan kokonaan ulos ohjelman maailmasta.

Podcastit ovat pieni, mutta kasvava sisältömuoto: vuosi sitten 21 prosenttia amerikkalaisista oli kuunnellut podcastia viimeisen kuukauden aikana, ja tänä vuonna luku on kasvanut 24 prosenttiin. Bridge Ratingsin mukaan mainostulot podcasteista tulevat lisääntymään 27 prosentilla vuosien 2016 ja 2017 välillä: tänä vuonna ennustetut tulot ovat lähes 250 miljoonaa dollaria. Vertailun vuoksi: perinteisen radion osuus mainostuloista on miljardeja.

Journalismin muuttuva kuva

Journalismia New Yorkissa opiskellessani toimittajien puolueettomuutta korostettiin tiukasti. Lahjoista ja ilmaisista aterioista tai hotelliöistä tuli kieltäytyä, sekä kaikki mahdolliset kirjoittajan puolueettomuuteen vaikuttavat yhteydet tuli kertoa artikkelissa. Kokeneet toimittajat erottivat työnsä jyrkästi mainosmaailmasta. Siksi yllätyin toden teolla kuullessani ensimmäisen kerran arvostetun Slate -lehden toimittajan kertovan Boll and Branch -liinavaateyrityksen mukavista lakanoista. Rajanveto on kuitenkin selvä, sillä ”sponsored by-” viesti ennen mainosta erottaa sponsoroidun sisällön selkeästi journalistisesta. Viestin lukija on silti se henkilö, johon kuulija luottaa alitajuisesti.

Interactive Advertising Bureau ja Edison Researchin tekemässä tutkimuksessa 65 prosenttia tuhannesta haastatellusta podcasting-kuuntelijasta sanoi, että mainoksen kuuleminen lisää heidän kiinnostustaan kyseistä tuotetta kohtaan. Esimerkiksi ilmiöksi nousseessa Serial -podcastissa mainostaneen Mailchimpin tulot nousivat 280 miljoonasta 400 miljoonaan vuosien 2015 ja 2016 välillä. Mailchimp nähdäänkin Piilaaksossa uraauurtavana menestystarinana. Sen mainoksista tuli jopa niin kuuluisia, että se mainittiin Saturday Night Live -ohjelman jouluparodiassa.

Loppuun kirjoittajan tunnustus.  Myönnän, että uuteen asuntoon muuttaessani tilasin Casper -patjan. Casper myy tuotteitaan ainoastaan netissä, ja olin kuullut firmasta ensimmäistä kertaa Slashfilm -podcastin juontajan suosittelemana.

Laura Palotie

Laura Palotie on Piilaaksossa asuva sisällöntuottaja ja toimittaja. Hän on kulttuurin suurkuluttaja kirjallisuudesta karaokeen, ja perehtyy päivätyössään käyttäjäkokemusten luomiseen. Podcasteista hän suosittelee mm. The New York Timesin The Dailya, Slate -lehden Culture Gabfestia ja pop-cultuuriin perehtyvää Gen Pop -ohjelmaa.